Tekijä: Maija

Blogia pitää maalla asuva kolmen lapsen äiti joka aina inspiraation iskiessä innostuu erilaisista käsitöistä. Toinen mielenkiinnon kohde on puutarhan "teko" ja hoito. Vuonna 2002 muuttaessamme kotiimme lähdimme kutakuinkin tyhjästä. Piha oli lähinnä tasoitettua metsänpohjaa ja hieman soraa. Nyt on jo vähän muutakin. Sivulla saa seurata molempia harrastuksia ja väliin mahtuu myös aina jokunen synttäri-kakkukin. Ethän kopioi kuvia ilman lupaa! Minulla ei ole mitään blogi-yhteistöitä eikä mitkään linkit ole sponsoroituja millään tapaa. Tervetuloa mukaan!

Lukeeko tätä enään kukaan?

Melkein vuosi on mennyt sitten viime postauksen. Jotenkin ei ole löytynyt inspiraatiota kirjoitteluun. Käsitöihin kylläkin. Ja kukkapenkki on valmis. Uusi alppiruusun poikanenkin muutti syksyllä meille. Ja ja ja. Jatkaiskohan vielä?

Perhosensiipi, Fjärilvinga.

Olen ennenkin maininnut tämän blogin [Lindas Lantliga]. Siellä on kaikenlaista kivaa, etenkin käsitöistä pitäville. Tässä taannoin hän tarjosi uutta ohjettaan koeneulottavaksi halukkaille. Pyysin ja sain ohjeen ja tässä minun versioni.

20170528_191203

20170528_191041

Ajattelin heti, että tämä sopisi meidän Neiti 8veelle. Vähän suurensin Lindan ohjetta (joka käsittääkseni tulee jossain kohtaa myyntiin) joten tämän koko on noin 128-132. Lankana on Dropsin Muskat joka on 100% puuvillaa. Lanka oli muuten ihanan napakka verrattuna esim. edellisen postauksen Paris-lankaan joka neuloessa jakaantui rasittavasti. Tämä ei. Neiti valitsi itse kauniin turkoosin värin ja löysin siihen sopivaa ruudullista nauhaa rusettia varten. Rusetti on siis selkäpuolella. Paita neulotaan nro 4 pyöröpuikolla ylhäältä alas. Hihat neulotaan viimeisenä, niihin tarvitsee sukkapuikot.

Tack Linda för det fina mönstret!

Valkoinen bolero, Always Cute.

Keväällä on aina kiva siirtyä puuvillalankoihin. Usein myös virkkuuseen. Tämä bolero on kuitenkin kyllä neulottua pitsiä. Valitsin ohjeen sen mukaan, että se näytti helpolta. Mallikerta oli vain kuuden silmukan toistoa ja kerroksiakin vain kahdeksan. Mutta oli se kyllä hankala… Sai neuloa ”takaperin” jos vaikka kuinka monta kertaa. Malli oli vaikea hahmottaa ja jos sekosi kierroksissa oli vaikea nähdä mikä kierros oli menossa. Mutta loppuun pääsin ja lopputulos on kyllä tosi kiva.

Tässä lähikuva mallikerrasta:

20170428_161442

Käytin Dropsin Paris lankaa joka on 100% puuvillaa. Neuloin pitkällä numero 5 pyöröpuikolla, alun ja lopun ainaoikein-osiot ovat nro 4 puikolla. Lopuksi olikin vain höyryttely ja kainalosaumojen ompeleminen.

Valmis kappale oli tämän näköinen:

20170517_211242

Ja valmiina sitten tälläinen:

Ohje löytyy [tästä].

Twist or not.

Twist or not, hauska, helppo pitsimalli. Vain kahta kerrosta toistetaan varren kuviossa ja lopputulos on melko näyttävä. Minulla oli kokeilussa uuttaa lankaa; Ville. Villessä on 75% villaa ja 25% polyamidia. Se on konepestävä ja silitettävä yhdellä pisteellä. Tosin minä höyrytän aina villasukat höyrysilitysraudalla. Sehän vaatii vähän enemmän lämpöä kuin 1 piste. Mutta jos on herkempi lanka pidän rautaa ilmassa ja annan vain sen höyryn tulla neuleeseen. Toimii hyvin. Tämäkään lanka ei käsittelystä kärsinyt. Muuten jää nähtäväksi kuinka laadukasta on. Lanka tuntui melko öljyiseltä ja se värjäsi neuloessa sormet. Käytin puikkoja nro 3½. Sukkien koko on n. 37.

20170424_111229

Tässä on Twist ja vieressä Not

20170424_111249

Pääsiäissukat.

Pääsiäinen tuli ja meni. Kohta on vappu. Mutta viikkoa ennen pääsiäistä alkoi Taimitarhassa uusi KAL-projekti johon tottakai osallistuin. Valitsin langat vähän erilailla kuin ohjeessa: valkoinen pohjaväri ja raitoihin turkoosi, sininen ja harmaa. Käytin puikkoja nro 4 ja langat ovat 7Veljestä. Varpaasta jätin hieman kuviota pois jotta sain sellaisen n 37 lopputuloksen. Ohje kokonaisuudessaan löytyy [tästä].

20170416_134820

Varsin hauska tämä paksu lammas 🙂

20170413_134533

Kolmen ruokalajin illallinen.

Tämä ei ole mikään ruokablogi mutta aina joskus on hauska kirjoittaa siitäkin aiheesta. Yleensä olen julkaissut helppoja arkiruokia. Tänään tulee poikkeus, tulee nimittäin helppoja juhlavia ruokia. Olin tässä taannoin talvilomalla ja teki mieli laittaa perheelle vähän jotain extraa. Googlailin ja mietin ohjeita ja yhdistelin eri reseptejä ja sain aikaiseksi seuraavan menyyn.

20170408_143611

Alkupalaksi Maalahden limppua kylmäsavulohiseosta:

20170408_153951

Sen kanssa joimme Mimosaa (appelsiinituoremehua + skumppaa aikuisilla ja appelsiintuoremehua + kirkasta limpparia lapsilla).

Pääruokana oli kanan rintafileé paahdetun vuohenjuuston sekä paholaisenhillon kera, lisänä bataattiranskalaisia.

20170408_155043

Kanan ja vuohenjuuston tein seuraavanlaisesti:

Suolaa ja pippuroi fileet.
Paista niihin hyvä pintaväri pannulla.
Leikkaa vuohenjuusto reiluiksi viipaleiksi (saa olla yli 1cm paksuisia). Jos löydän halkaisijaltaan isoa vuohenjuustoa, sitä parempaa.
Laita kanat ja vuohenjuustot uunipellille ja uuniin  yläritilälle noin15min. Bataatit saavat olla rauhassa alaritilällä, ne ovat jo kypsiä. Ei tarvite edes käyttää kiertoilmaa ellei halua.

Nauttikkaa tässä kohtaa alkupalat.

Kasaa lautaselle bataattiranskiksia, kanaa, kanan päälle valuva, ruskistunut vuohenjuustokiekko ja päälle paholaisen hilloa.

Voin taata, että on hyvää!

Ja jäliruokana oli lasiin kasatut Nopeat rahkabanoffeet.

20170408_150804

Tulipas tässä ihan kirjoittaessa kauhea nälkä….

Ps. Vinkki: Tee paholaisen hillo etukäteen, muuten se ei ehdi jähmettymään.

Ylipolvensukat.

Vaikka olen tehnyt jo kahdet villasukat tänä talvena meidän Neiti 8veelle niin toiveena oli vielä yhdet. Sellaiset jotka menevät yli polven kun ne vetää jalkaan. Ja lankatoiveena oli 7veljestä sateenkaariraita. Pitkään mietin mallia. Puuduttavaa neuloa niin pitkää vartaa vain sileänä neuleena, pakko keksiä joku juju. Kyselin villasukka-ryhmässä Facebookissa vinkkejä. Joku ehdotti My Little Pony sukkia. Meidän Neiti ei niinkään ole Pony fani mutta valkoisen yhdistäminen sateenkaareen sopi minun silmään. Ja sitten löysin [tämän] mallin.

Hoikkasääriselle 8veeläiselle sopiva ohje:

Puikot 3½, valkoisella
14s/puikko
2o 2n joustinta 30krs

Reikäkierros kumanauhaa varten: *2 o, nurjat oikein yhteen, langakierto*, toista * – * koko kierros.

Vaihda kirjavaan lankaan ja neulo yksi kierros oikein, lisää samalla 1s/puikko = 60s = 5 mallikertaa.

Tee kuvio kaavion mukaan.

Kuvion jälkeen kavenna joka 3 krs kunnes on jäljellä 10s / puikko.

Ristiinvahvistettu kantapää.

Sädekavennys.

8vee synttärikakku.

Meidän vauva täytti huhtikuun alussa 8 vuotta. Minne se aika oikein kuluu?

Kahvittelimme paikalle saapuneiden kanssa ihan oikana päivänä ja pöydässä oli tietysti kakku. Pääsiäisen aikaan on helppo löytää kaupasta kirjavia karkkeja joten tuntui sopivalta koristella kakku niillä. Pohjana on 4 kananmunan sokerikakku missä osa jauhoista (noin 2rkl) on korvattu kaakaojauheella. Kostukkeena on vaniljasokerimaitoa. Täytteinä on valkosuklaavadelmamousse ja vadelmamousse. Päällä on pursotettua kermavaahtoa ja paljon karkkeja.